Lisähinnat ja muut lisät

Kuntotarkastukset ja kuntotarkastuksen yhteydessä tehtävät energiatodistukset sekä kosteusmittaukset hinnoitellaan pääsääntöisesti kiinteiksi. Matka-aika sisältyy hintoihin, koska kohteessa kuluva aika on suurin piirtein tiedossa.

Erikseen tilatuissa aikaveloitteisissa toimenpiteissä tilanne on erilainen, kohteessa saattaa kulua lyhytkin aika, esim. ½ tuntia, minkä takia osa matka-ajasta veloitetaan erikseen. 

Km-korvaus edestakaisesta ajosta toimisto-kohde- toimisto + mahdollisista näyte-, kalusto-, toimitus-, kokous- yms. ajoista veloitetaan erikseen aina. 

Rakennusten erilaisuudesta johtuen on tehtävä rajauksia. Sekä kuntotarkastusten että kuntotutkimusten yhteydessä on lisäveloitettavia kohteita, kuten: kaikissa taloissa ei ole ryömintätiloja eikä ryömintätilaa vastaavia kylmiä tiloja rakennusten alla, kaikkia rakennuksia ei ole myöskään laajennettu ajan kuluessa. Osaan kohteista saattaa joutua metsästämään piirustuksia tai tekemään piirustusten puutteesta johtuvia mittauksia ja muita mahdollisia selvityksiä, mistä aiheutuu ylimääräistä työtä, joka hinnoitellaan erikseen. Osassa toimenpiteitä kuluu erilaisia aineita ja tarvikkeita ja voidaan joutua käyttämään vuokrakalustoa. Nämä veloitetaan erikseen kulutuksen ja/tai vuokrataksojen mukaan.

Tarkastusten hinnat on esitetty toimenpiteiden esittelysivuilla.  

Tällä sivulla (alla) esitetään yleisiä lisätoimenpiteitä ja niiden kustannuksia.

Laajennetun rakennuksen lisä

Kylmät kellari- tai varastotilat alla (vert. ryömintätilaan)

Ryömintätilalisä

+ 150 €

+ 125 €
+ 150 €

Erillinen talousrakennus alle 50 m2/yli 50 m2

+ 150/250 €

Aikaveloitus min. (suunnittelu yms. tsto-työ, asiointi/kokoukset)

Aikaveloitus, kuntotutkimukset

Kerroslisät (perushinta koskee 1-kerroksista rakennusta)

98.85 €/h

130 €/h
100 €/krs

Matka-aikaveloitus (vain erikseen tilattujen energiatodistusten, erikseen tilattujen kuntotutkimusten ja tarvekartoituskäyntien, sekä uusintakäyntien yhteydessä). Lisä veloitetaan yli 35 km ylittäviltä osuuksilta kohteeseen ajettavan edestakaisen matkan osuudesta.

57 €/h

Km-korvaus (tsto-kohde-tsto+mahd. tarveajo kuten näytetoimitus)

0.99 €/km

Aine- ja tarvikekorvaus 

Tutkimuksissa kuluvat aineet ja tarvikkeet, kuten suojaukset, tiivistys- yms. aineet, eristetuotteet, peite- ja kiinnitystarvikkeet, koneterät ja mahdolliset konevuokrat veloitetaan kulutuksen mukaan. 

nn €